Totuus

Lapsuudesta ja nuoruudesta alkaa kurjuutemme Via Crucis monine henkisine vääntymineen, intiimeine perhetragedioineen, vastoinkäymisineen kotona ja koulussa jne.

On selvää, että lapsuudessa ja nuoruudessa, muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta, kaikki nämä ongelmat eivät vaikuta meihin todella syvällisesti, mutta kun meistä tulee aikuisia, alkavat kysymykset: Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Miksi minun pitää kärsiä? Mikä on tämän olemassaolon tarkoitus? jne. jne. jne.

Kaikki elämän polulla olemme esittäneet näitä kysymyksiä, kaikki olemme joskus halunneet tutkia, tiedustella, tietää “miksi” niin monia katkeruuksia, pettymyksiä, taisteluita ja kärsimyksiä on, mutta valitettavasti päädymme aina juuttumaan johonkin teoriaan, johonkin mielipiteeseen, johonkin uskomukseen siitä, mitä naapuri sanoi, mitä joku vanha raihnainen vastasi meille jne.

Olemme menettäneet todellisen viattomuuden ja rauhallisen sydämen tyyneyden, ja siksi emme pysty kokemaan suoraan totuutta kaikessa raadollisuudessaan, olemme riippuvaisia siitä, mitä muut sanovat, ja on selvää, että kuljemme väärää polkua.

Kapitalistinen yhteiskunta tuomitsee jyrkästi ateistit, ne jotka eivät usko Jumalaan.

Marxilais-leniniläinen yhteiskunta tuomitsee ne, jotka USKOVAT JUMALAAN, mutta pohjimmiltaan molemmat ovat sama asia, mielipidekysymys, ihmisten oikkuja, mielen projekteja. EI uskonnollisuus, ei epäusko, ei skeptisyys, tarkoita totuuden kokemista.

Mielellä on varaa uskoa, epäillä, olla jotain mieltä, tehdä oletuksia jne., mutta se ei ole totuuden kokemista.

Voimme myös sallia itsemme uskovan aurinkoon tai olemaan uskomatta siihen ja jopa epäillä sitä, mutta auringon kuningas jatkaa valon ja elämän antamista kaikelle olemassa olevalle, ilman että mielipiteillämme olisi sille pienintäkään merkitystä.

Sokean uskon, epäuskon ja skeptisyyden takana piilee monia valemoraalin vivahteita ja monia vääriä kunnioitettavuuden virheellisiä käsityksiä, joiden varjossa MINÄ vahvistuu.

Kapitalistisen tyyppisellä yhteiskunnalla ja kommunistisen tyyppisellä yhteiskunnalla on kummallakin omalla tavallaan ja oikkujensa, ennakkoluulojensa ja teorioidensa mukaan oma erityinen moraalinsa. Se, mikä on moraalia kapitalistisessa blokissa, on moraalitonta kommunistisessa blokissa ja päinvastoin.

Moraali riippuu tavoista, paikasta, ajasta. Se, mikä on moraalia yhdessä maassa, on moraalitonta toisessa maassa, ja se, mikä oli moraalia yhtenä aikana, on moraalitonta toisena aikana. Moraalilla ei ole mitään olennaista arvoa, sitä perusteellisesti analysoituna se on sataprosenttisen typerää.

Peruskoulutus ei opeta moraalia, peruskoulutus opettaa VALLANKUMOUKSELLISTA ETIIKKAA, ja sitä uudet sukupolvet tarvitsevat.

Vuosisatojen kauhistuttavasta yöstä lähtien, kaikkina aikoina, on aina ollut miehiä, jotka vetäytyivät maailmasta etsimään TOTUUTTA.

On absurdia vetäytyä maailmasta etsimään TOTUUTTA, koska se löytyy maailman sisältä ja ihmisen sisältä tässä ja nyt.

TOTUUS on tuntematonta hetki hetkeltä, eikä erottautumalla maailmasta tai hylkäämällä lähimmäisemme voimme löytää sitä.

On absurdia sanoa, että jokainen totuus on puolikas totuus ja että jokainen totuus on puoli virhettä.

TOTUUS on radikaali ja SE ON tai EI OLE, se ei voi koskaan olla puoliksi, se ei voi koskaan olla puoli virhettä.

On absurdia sanoa: TOTUUS on ajan mittainen ja että se, mikä oli yhtenä aikana, ei ole toisena aikana.

TOTUUDELLA ei ole mitään tekemistä ajan kanssa. TOTUUS on AIATON. MINÄ on aikaa, eikä siksi voi tuntea TOTUUTTA.

On absurdia olettaa tavanomaisia, ajallisia, suhteellisia totuuksia. Ihmiset sekoittavat käsitteet ja mielipiteet siihen, mikä on TOTUUS.

TOTUUDELLA ei ole mitään tekemistä mielipiteiden tai niin kutsuttujen tavanomaisten totuuksien kanssa, koska ne ovat vain merkityksettömiä mielen projekteja.

TOTUUS on tuntematonta hetki hetkeltä, ja sen voi kokea vain psykologisen MINÄN puuttuessa.

Totuus ei ole sofismien, käsitteiden, mielipiteiden kysymys. Totuuden voi tuntea vain suoran kokemuksen kautta.

Mieli voi vain olla jotain mieltä, ja mielipiteillä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

Mieli ei voi koskaan käsittää TOTUUTTA.

Opettajien kouluissa, oppilaitoksissa, yliopistoissa tulee kokea totuus ja näyttää tie oppilailleen.

TOTUUS on suoran kokemuksen kysymys, ei teorioiden, mielipiteiden tai käsitteiden kysymys.

Voimme ja meidän pitää opiskella, mutta on kiireellistä kokea itse ja suoraan, mitä totuutta kussakin teoriassa, käsitteessä, mielipiteessä jne. on.

Meidän pitää opiskella, analysoida, tiedustella, mutta meidän on myös välttämättä ja viipymättä koettava TOTUUS, joka sisältyy kaikkeen siihen, mitä opiskelemme.

On mahdotonta kokea TOTUUTTA, kun mieli on levoton, kouristunut, vastakkaisten mielipiteiden kiduttama.

TOTUUDEN voi kokea vain, kun mieli on hiljaa, kun mieli on hiljainen.

Opettajien kouluissa, oppilaitoksissa ja yliopistoissa tulee opastaa oppilaita syvällisen sisäisen meditaation tielle.

Syvällisen sisäisen meditaation tie johtaa meidät mielen tyyneyteen ja hiljaisuuteen.

Kun mieli on hiljaa, tyhjä ajatuksista, haluista, mielipiteistä jne., kun mieli on hiljaa, totuus tulee luoksemme.