Siirry sisältöön

Luova Ymmärrys

Oleminen ja tietäminen on tasapainotettava keskenään, jotta psyykeeseemme syttyy ymmärryksen liekki.

Kun tietäminen on suurempaa kuin oleminen, syntyy kaikenlaista älyllistä sekaannusta.

Jos oleminen on suurempaa kuin tietäminen, voi syntyä yhtä vakavia tapauksia kuin tyhmä pyhimys.

Käytännön elämässä on hyödyllistä tarkkailla itseämme itsetuntemuksen saavuttamiseksi.

Juuri käytännön elämä on psykologinen kuntosali, jonka avulla voimme löytää puutteemme.

Valppauden tilassa, uuden havaitsemisen valppaudessa, voimme suoraan todeta, että piilossa olevat puutteet nousevat esiin spontaanisti.

On selvää, että löydettyä puutetta on työstettävä tietoisesti, jotta se voidaan erottaa psyykeestämme.

Ennen kaikkea meidän ei pidä samastua mihinkään minä-puutteeseen, jos todella haluamme poistaa sen.

Jos haluamme nostaa laudalla seisten sen seinää vasten, se ei onnistu, jos jatkamme sen päällä seisomista.

Meidän on tietenkin aloitettava irrottamalla lauta itsestämme, vetäytymällä sen luota ja nostamalla se sitten käsin ja asettamalla se seinää vasten.

Samoin meidän ei pidä samastua mihinkään psyykkiseen lisäykseen, jos todella haluamme erottaa sen psyykeestämme.

Kun samastuu johonkin minään, itse asiassa vahvistaa sitä sen sijaan, että hajottaisi sitä.

Oletetaan, että jokin himon minä valtaa älyllisen keskuksemme rullat heijastaakseen mielemme näytölle irstailu- ja seksuaalisen sairaalloisuuden kohtauksia. Jos samastumme tällaisiin intohimoisiin kuviin, tuo himokas minä vahvistuu epäilemättä valtavasti.

Mutta jos me sen sijaan, että samastuisimme tuohon olentoon, erotamme sen psyykeestämme pitäen sitä tunkeilevana demonina, sisimmässämme on ilmeisesti syntynyt luova ymmärrys.

Myöhemmin voisimme antaa itsellemme ylellisyyden arvioida tuota lisäystä analyyttisesti, jotta voisimme tulla täysin tietoiseksi siitä.

Ihmisten vakava ongelma on juuri samastuminen, ja se on valitettavaa.

Jos ihmiset tuntisivat monien opin, jos he todella ymmärtäisivät, ettei edes heidän oma elämänsä kuulu heille, he eivät tekisi samastumisen virhettä.

Vihan kohtaukset, mustasukkaisuuden kuvat jne. ovat käytännön elämässä hyödyllisiä, kun olemme jatkuvassa psykologisessa itsetarkkailussa.

Silloin huomaamme, että eivät ajatuksemme, eivät toiveemme, eivätkä tekomme kuulu meille.

Epäilemättä useat minät puuttuvat asioihin kuin pahaenteiset tunkeilijat istuttaakseen mieleemme ajatuksia, sydämeemme tunteita ja motoriseen keskukseemme kaikenlaisia tekoja.

On valitettavaa, ettemme ole itsemme herroja, että erilaiset psykologiset entiteetit tekevät meistä mitä haluavat.

Valitettavasti emme edes etäisesti epäile, mitä meille tapahtuu, ja toimimme kuin yksinkertaiset marionetit, joita ohjataan näkymättömillä naruilla.

Pahinta tässä kaikessa on, että sen sijaan, että taistelisimme itsenäistyäksemme kaikista näistä salaisista tyranniuksista, teemme virheen vahvistaessamme niitä, ja näin tapahtuu, kun samastumme.

Mikä tahansa katukohtaus, mikä tahansa perhedraama, mikä tahansa typerä riita puolisoiden välillä johtuu epäilemättä jostakin minästä, ja tätä emme saa koskaan jättää huomiotta.

Käytännön elämä on psykologinen peili, jossa voimme nähdä itsemme sellaisina kuin olemme.

Mutta ennen kaikkea meidän on ymmärrettävä tarve nähdä itsemme, tarve muuttua radikaalisti, vain siten meillä on halu tarkkailla itseämme todella.

Joka tyytyy tilaan, jossa elää, tyhmä, jälkeenjäänyt, huolimaton, ei koskaan tunne halua nähdä itseään, rakastaa itseään liikaa eikä missään tapauksessa ole valmis tarkistamaan käytöstään ja olemustaan.

Selvästi sanottuna joissakin käytännön elämän komedioissa, draamoissa ja tragedioissa on mukana useita minöitä, jotka on välttämätöntä ymmärtää.

Missä tahansa intohimoisen mustasukkaisuuden kohtauksessa ovat mukana himon, vihan, itserakkauden, mustasukkaisuuden jne. minät, jotka myöhemmin on arvioitava analyyttisesti, jokainen erikseen, jotta ne voidaan ymmärtää kokonaisuudessaan ja jotta ne voidaan hajottaa kokonaan.

Ymmärrys on hyvin joustavaa, joten meidän on syvennyttävä yhä syvemmälle; sen, mitä tänään ymmärsimme yhdellä tavalla, ymmärrämme huomenna paremmin.

Tästä näkökulmasta katsottuna voimme itse todeta, kuinka hyödyllisiä elämän eri olosuhteet ovat, kun todella käytämme niitä peilinä itsetuntemukseen.

Emme missään tapauksessa yrittäisi koskaan väittää, että käytännön elämän draamat, komediat ja tragediat ovat aina kauniita ja täydellisiä, sellainen väite olisi järjetön.

Kuitenkin, niin absurdeja kuin elämän eri tilanteet ovatkin, ne ovat upeita psykologisena kuntosalina.

Työ, joka liittyy minän eri osien hajottamiseen, on kauhean vaikeaa.

Säkeiden välissä piilee myös rikos. Temppelien herkullisen tuoksun keskellä piilee rikos.

Rikos muuttuu joskus niin hienostuneeksi, että se sekoittuu pyhyyteen, ja niin julmaksi, että se alkaa muistuttaa suloisuutta.

Rikos pukeutuu tuomarin togaan, mestarin tunikaan, kerjäläisen vaatteisiin, herran pukuun ja jopa Kristuksen tunikaan.

Ymmärrys on olennaista, mutta psyykkisten lisäysten hajottamisessa se ei ole kaikki, kuten näemme seuraavassa luvussa.

On kiireellistä, lykkäämätöntä, tulla tietoiseksi jokaisesta minästä erottaaksemme sen psyykeestämme, mutta se ei ole kaikki, jotain puuttuu, katso luku kuusitoista.