Psykologinen Minä

Tämä minän kysymys, se mikä minä olen, se mikä ajattelee, tuntee ja toimii, on jotakin, mitä meidän täytyy tutkia itse, jotta tuntisimme itsemme syvällisesti.

On kaikkialla hyvin kauniita teorioita, jotka houkuttelevat ja lumoavat; mutta kaikki se olisi turhaa, jos emme tuntisi itseämme.

On kiehtovaa opiskella tähtitiedettä tai rentoutua hetken lukemalla vakavia teoksia, mutta on ironista tulla oppineeksi tietämättä mitään itsestään, minästä, omasta ihmispersoonallisuudestaan.

Jokainen on vapaa ajattelemaan mitä haluaa, ja älyllisen eläimen, virheellisesti ihmiseksi kutsutun, subjektiivinen järki riittää kaikkeen, se voi yhtä hyvin tehdä kirpusta hevosen kuin hevosesta kirpun; on monia intellektuelleja, jotka elävät leikkien rationalismilla. Ja loppujen lopuksi mitä sitten?

Oppineisuus ei tarkoita viisautta. Sivistyneitä tietämättömiä on runsaasti kuin rikkaruohoja, ja he eivät ainoastaan tiedä, vaan eivät edes tiedä, etteivät tiedä.

Sivistyneillä tietämättömillä tarkoitetaan viisastelijoita, jotka luulevat tietävänsä eivätkä edes tunne itseään.

Voisimme teoretisoida kauniisti psykologian minästä, mutta se ei ole juuri se, mikä meitä tässä luvussa kiinnostaa.

Meidän on tunnettava itsemme suoraan ilman masentavaa valinnan prosessia.

Tämä ei olisi millään muotoa mahdollista, jos emme tarkkailisi itseämme toiminnassa hetki hetkeltä, hetkestä hetkeen.

Kyse ei ole siitä, että näkisimme itsemme jonkin teorian tai yksinkertaisen älyllisen spekulaation kautta.

On mielenkiintoista nähdä itsemme suoraan sellaisina kuin olemme; vain siten voimme päästä todelliseen itsetuntemukseen.

Vaikka se vaikuttaa uskomattomalta, olemme väärässä itsemme suhteen.

Monia asioita, joita luulemme, ettei meillä ole, meillä on, ja monia, joita luulemme, että meillä on, meillä ei ole.

Olemme muodostaneet vääriä käsityksiä itsestämme, ja meidän on tehtävä inventaario tietääksemme, mitä meillä on liikaa ja mitä puuttuu.

Oletamme, että meillä on tiettyjä ominaisuuksia, joita meillä ei todellisuudessa ole, ja monia hyveitä, joita meillä varmasti on, me emme tiedä.

Olemme unessa olevia, tiedottomia ihmisiä, ja se on vakavaa. Valitettavasti ajattelemme itsestämme parasta, emmekä edes epäile, että olemme unessa.

Pyhät kirjoitukset korostavat heräämisen tarvetta, mutta eivät selitä järjestelmää tämän heräämisen saavuttamiseksi.

Pahinta on, että monet ovat lukeneet pyhiä kirjoituksia eivätkä edes ymmärrä olevansa unessa.

Kaikki luulevat tuntevansa itsensä, eivätkä etäisestikään epäile, että on olemassa “monien oppi”.

Todellisuudessa jokaisen psykologinen minä on moninainen, siitä tulee aina kuin monia.

Tällä haluamme sanoa, että meillä on monia minuja eikä vain yksi, kuten sivistyneet tietämättömät aina olettavat.

Monien opin kieltäminen on itsensä typeräksi tekemistä, sillä tosiasiallisesti olisi äärimmäisen typerää sivuuttaa ne sisäiset ristiriidat, joita jokaisella meistä on.

Aion lukea sanomalehteä, sanoo älyn minä; pirut vieköön sellainen lukeminen, huudahtaa liikkeen minä; haluan mieluummin lähteä pyöräilemään. Mitä pyöräilyä tai lämpimiä leipiä, huutaa kolmas eripurainen; haluan mieluummin syödä, minulla on nälkä.

Jos voisimme nähdä itsemme kokovartalopeilistä, sellaisina kuin olemme, löytäisimme itse suoraan monien opin.

Ihmisen persoonallisuus on vain marionetti, jota ohjataan näkymättömillä naruilla.

Minä, joka tänään vannoo ikuista rakkautta Gnosikselle, syrjäytetään myöhemmin toisella minällä, jolla ei ole mitään tekemistä valan kanssa; silloin henkilö vetäytyy.

Minä, joka tänään vannoo ikuista rakkautta naiselle, syrjäytetään myöhemmin toisella, jolla ei ole mitään tekemistä tuon valan kanssa, silloin henkilö rakastuu toiseen ja korttitalo kaatuu. Älyllinen eläin, virheellisesti ihmiseksi kutsuttu, on kuin talo täynnä monia ihmisiä.

Monien minujen välillä ei ole mitään järjestystä tai sopusointua, ne kaikki riitelevät keskenään ja kiistelevät ylivallasta. Kun joku niistä saa hallintaansa orgaanisen koneen pääkeskukset, se tuntee olevansa ainoa, herra, mutta lopulta se syrjäytetään.

Tarkastellessamme asioita tästä näkökulmasta päädymme loogiseen johtopäätökseen, että älykkäällä nisäkkäällä ei ole todellista moraalista vastuuta.

Kiistatta se, mitä kone sanoo tai tekee tiettynä hetkenä, riippuu yksinomaan siitä, millainen minä sitä noina hetkinä hallitsee.

Sanotaan, että Jeesus Nasaretilainen ajoi Maria Magdalenan ruumiista seitsemän demonia, seitsemän minää, seitsemän kuolemansynnin elävää personifikaatiota.

On selvää, että jokainen näistä seitsemästä demonista on legioonan päämies, joten meidän on todettava johtopäätöksenä, että sisäinen Kristus pystyi ajamaan Magdalenan ruumiista tuhansia minuja.

Pohtiessamme kaikkia näitä asioita voimme selvästi päätellä, että ainoa arvokas asia, joka meillä on sisällämme, on OLEMUS, valitettavasti se on lukittu kaikkien noiden vallankumouksellisen psykologian monien minujen väliin.

On valitettavaa, että olemus prosessoidaan aina oman pullonkaulansa perusteella.

Kiistatta olemus eli tietoisuus, mikä on sama asia, nukkuu syvästi.