Vapaus

Vapauden tunnetta ihmiskunta ei ole vielä ymmärtänyt.

Vapauden käsitteestä, joka on aina esitetty enemmän tai vähemmän virheellisesti, on tehty hyvin vakavia virheitä.

Todellakin taistellaan sanasta, tehdään absurdeja johtopäätöksiä, syyllistytään kaikenlaisiin väärinkäytöksiin ja vuodatetaan verta taistelukentillä.

Sana vapaus on kiehtova, kaikki pitävät siitä, mutta siitä ei ole todellista ymmärrystä, sanaan liittyy hämmennystä.

Ei ole mahdollista löytää tusinaa ihmistä, jotka määrittelevät sanan vapaus samalla tavalla.

Termi vapaus ei olisi millään tavalla ymmärrettävissä subjektiiviselle rationalismille.

Jokaisella on tästä termistä erilaisia ideoita: ihmisten subjektiivisia mielipiteitä, joilla ei ole mitään objektiivista todellisuutta.

Kun vapauden kysymys esitetään, jokaisessa mielessä on epäjohdonmukaisuutta, epämääräisyyttä ja ristiriitaisuutta.

Olen varma, että edes Immanuel Kant, Puhtaan järjen kritiikin ja Käytännöllisen järjen kritiikin kirjoittaja, ei koskaan analysoinut tätä sanaa antaakseen sille tarkan merkityksen.

Vapaus, kaunis sana, kaunis termi: Kuinka monta rikosta sen nimissä on tehty!

Epäilemättä termi vapaus on hypnotisoinut joukot; vuoret ja laaksot, joet ja meret ovat värjäytyneet verellä tämän maagisen sanan loitsusta.

Kuinka monta lippua, kuinka paljon verta ja kuinka monta sankaria on ollut historian saatossa, joka kerta kun vapauden kysymys on asetettu elämän pöydälle.

Valitettavasti kaiken niin kalliilla hinnalla saavutetun itsenäisyyden jälkeen orjuus jatkuu jokaisen ihmisen sisällä.

Kuka on vapaa? Kuka on saavuttanut kuuluisan vapauden? Kuinka monet ovat vapautuneet? Voi, voi, voi!

Teini-ikäinen kaipaa vapautta; tuntuu uskomattomalta, että monesti kun on leipää, suojaa ja turvaa, halutaan paeta vanhempien kodista etsimään vapautta.

On epäjohdonmukaista, että nuori, jolla on kaikki kotona, haluaa paeta, paeta pois kodistaan, vapauden termin lumoamana. On outoa, että nauttien kaikenlaisista mukavuuksista onnellisessa kodissa, halutaan menettää se, mitä on, matkustaakseen maailman halki ja uppoutuakseen suruun.

On oikein, että onneton, elämän hylkiö, kerjäläinen todella haluaa päästä eroon mökistä, majasta, saadakseen jonkin paremman muutoksen; mutta että hyvätapainen lapsi, äidin poika, etsii pakotietä, pakoa, on epäjohdonmukaista ja jopa absurdia; mutta näin on; sana vapaus lumoaa, noituu, vaikka kukaan ei osaa määritellä sitä tarkasti.

On osittain loogista, että neito haluaa vapautta, että hän haluaa muuttaa kotia, että hän haluaa mennä naimisiin paetakseen vanhempien kodista ja elääkseen parempaa elämää, koska hänellä on oikeus olla äiti; mutta jo vaimon elämässä hän huomaa, ettei hän ole vapaa, ja hänen on tyytymisenään jatkettava orjuuden kahleiden kantamista.

Työntekijä, väsynyt monista määräyksistä, haluaa olla vapaa, ja jos hän onnistuu itsenäistymään, hän huomaa, että hän on edelleen omien etujensa ja huoliensa orja.

Totisesti, joka kerta kun taistelemme vapauden puolesta, olemme pettyneitä voittojenkin jälkeen.

Niin paljon verta on vuodatettu turhaan vapauden nimissä, ja silti olemme edelleen itsellemme ja muille orjia.

Ihmiset tappelevat sanoista, joita he eivät koskaan ymmärrä, vaikka sanakirjat selittävät ne kieliopillisesti.

Vapaus on jotain, joka on saavutettava itsensä sisällä. Kukaan ei voi saavuttaa sitä itsensä ulkopuolella.

Ilmassa ratsastaminen on hyvin itämainen lause, joka allegorisoi aidon vapauden merkitystä.

Kukaan ei voisi todella kokea vapautta niin kauan kuin hänen tietoisuutensa pysyy pullotettuna itseen, minään.

Tämän minän, persoonani, sen ymmärtäminen, mitä olen, on kiireellistä, kun todella halutaan saavuttaa vapaus.

Emme mitenkään voisi tuhota orjuuden kahleita ymmärtämättä ensin tätä koko minua koskevaa kysymystä, kaikkea tätä, mikä koskee minää, minua.

Mistä orjuus koostuu? Mitä tämä on, mikä pitää meidät orjina? Mitkä ovat nämä esteet? Kaikki tämä meidän on selvitettävä.

Rikkaat ja köyhät, uskovat ja epäuskoiset, ovat kaikki muodollisesti vankeja, vaikka he pitävät itseään vapaina.

Niin kauan kuin tietoisuus, olemus, se arvokkain ja kunniallisin, mitä meillä on sisällämme, on edelleen pullotettuna itseen, minään, minään, minun haluihini ja pelkoihini, minun toiveisiini ja intohimoihini, minun huoliini ja väkivaltoihini, minun psykologisiin puutteisiini; ollaan muodollisessa vankeudessa.

Vapauden tunteen voi ymmärtää täysin vasta, kun oman psykologisen vankilamme kahleet on tuhottu.

Niin kauan kuin “minä” on olemassa, tietoisuus on vankilassa; vankilasta pakeneminen on mahdollista vain buddhalaisen hävityksen avulla, liuottamalla minä, pelkistämällä se tuhkaksi, kosmiseksi pölyksi.

Vapaa tietoisuus, vailla minää, täysin ilman minää, ilman toiveita, ilman intohimoja, ilman haluja tai pelkoja, kokee suoraan todellisen vapauden.

Mikään vapauden käsite ei ole vapaus. Mielipiteemme vapaudesta ovat kaukana todellisuudesta. Ideoillamme vapaudesta ei ole mitään tekemistä aidon vapauden kanssa.

Vapaus on jotain, joka meidän on koettava suoraan, ja se on mahdollista vain kuolemalla psykologisesti, liuottamalla minä, lopettamalla minä ikuisesti.

Ei ole mitään hyötyä jatkaa vapaudesta unelmoimista, jos jatkamme kuitenkin orjina.

On parempi nähdä itsemme sellaisina kuin olemme, tarkkailla huolellisesti kaikkia näitä orjuuden kahleita, jotka pitävät meidät muodollisessa vankeudessa.

Tuntemalla itsemme, näkemällä mitä olemme sisäisesti, löydämme aidon vapauden oven.