Kristustyö

Sisäinen Kristus ilmestyy sisäisesti työssä, joka liittyy Psykologisen Minän hajottamiseen.

On selvää, että sisäinen Kristus ilmestyy vasta ponnistelujemme huipentumassa ja vapaaehtoisten kärsimystemme hetkellä.

Kristuksen tulen ilmestyminen on elämämme tärkein tapahtuma.

Sisäinen Kristus ottaa silloin vastuun kaikista mentaalisista, emotionaalisista, motorisista, vaistomaisista ja seksuaalisista prosesseistamme.

On kiistatonta, että sisäinen Kristus on syvällinen sisäinen pelastajamme.

Koska hän on täydellinen, meihin tullessaan hän vaikuttaa epätäydelliseltä; koska hän on siveä, hän vaikuttaa siltä kuin ei olisikaan; koska hän on oikeudenmukainen, hän vaikuttaa siltä kuin ei olisikaan.

Tämä on verrattavissa valon eri heijastuksiin. Jos käytät sinisiä laseja, kaikki näyttää siniseltä, ja jos käytät punaisia laseja, näemme kaikki asiat punaisina.

Vaikka hän on valkoinen, ulkopuolelta katsottuna jokainen näkee hänet psykologisen linssin läpi, jolla häntä katsotaan; siksi ihmiset eivät näe häntä, vaikka katsovatkin.

Ottaessaan vastuun kaikista psykologisista prosesseistamme, täydellisyyden Herra kärsii sanoinkuvaamattomasti.

Ihmiseksi miesten joukossa muuttuneena hänen on käytävä läpi monia koettelemuksia ja kestettävä sanoinkuvaamattomia houkutuksia.

Kiusaus on tuli, voitto kiusauksesta on valo.

Vihityn on opittava elämään vaarallisesti; näin on kirjoitettu; alkemistit tietävät tämän.

Vihityn on kuljettava lujasti Veitsenterän polkua; vaikean tien molemmilla puolilla on kauhistuttavia kuiluja.

Egon hajottamisen vaikealla polulla on monimutkaisia polkuja, jotka ovat juurtuneet juuri kuninkaalliseen polkuun.

On selvää, että Veitsenterän polulta erkanee useita polkuja, jotka eivät johda minnekään; jotkut niistä vievät meidät kuiluun ja epätoivoon.

On olemassa polkuja, jotka voisivat tehdä meistä majesteetteja tietyillä maailmankaikkeuden alueilla, mutta jotka eivät missään tapauksessa toisi meitä takaisin Ikuisen Yhteisen Kosmisen Isän syliin.

On olemassa kiehtovia, pyhimmältä näyttäviä, sanoin kuvaamattomia polkuja, jotka valitettavasti voivat johtaa meidät vain helvetin maailmojen upoksissa olevaan involuutioon.

Minän hajottamisen työssä meidän on antauduttava kokonaan Sisäiselle Kristukselle.

Joskus ilmenee vaikeita ongelmia; yhtäkkiä; tie katoaa selittämättömiin labyrintteihin, eikä tiedetä, mistä se jatkuu; vain ehdoton kuuliaisuus Sisäiselle Kristukselle ja salassa olevalle Isälle voi sellaisissa tapauksissa ohjata meitä viisaasti.

Veitsenterän polku on täynnä vaaroja sisäisesti ja ulkoisesti.

Tavanomainen moraali ei hyödytä mitään; moraali on tapojen, aikakauden ja paikan orja.

Se, mikä oli moraalista menneinä aikoina, on nyt moraalitonta; se, mikä oli moraalista keskiajalla, voi näinä moderneina aikoina olla moraalitonta. Se, mikä on moraalista yhdessä maassa, on moraalitonta toisessa maassa jne.

Egon hajottamisen työssä käy niin, että joskus, kun luulemme, että menee hyvin, käykin ilmi, että menee erittäin huonosti.

Muutokset ovat välttämättömiä esoteerisen edistyksen aikana, mutta taantumukselliset ihmiset pysyvät lukittuina menneisyyteen; he kivettyvät ajassa ja jyrisevät ja salamoi meitä vastaan, kun teemme syvällisiä psykologisia edistysaskelia ja radikaaleja muutoksia.

Ihmiset eivät kestä vihityn muutoksia; he haluavat, että tämä pysyy kivettyneenä useisiin eilispäiviin.

Jokainen vihityn tekemä muutos luokitellaan välittömästi moraalittomaksi.

Tarkastelemalla asioita tästä näkökulmasta Kristus-työn valossa, voimme selvästi osoittaa maailmassa kirjoitettujen erilaisten moraalisäännöstöjen tehottomuuden.

On kiistatonta, että Kristus on ilmentynyt ja kuitenkin piilossa todellisen ihmisen sydämessä; ottaessaan vastuun erilaisista psykologisista tiloistamme, ollessaan ihmisille tuntematon, hänet itse asiassa luokitellaan julmaksi, moraalittomaksi ja turmeltuneeksi.

On paradoksaalista, että ihmiset palvovat Kristusta ja kuitenkin liittävät häneen niin kauhistuttavia määreitä.

On selvää, että tiedottomat ja nukkuvat ihmiset haluavat vain historiallisen, antropomorfisen Kristuksen, patsaiden ja murtumattomien dogmien Kristuksen, johon he voivat helposti sovittaa kaikki kömpelöt ja vanhentuneet moraalisäännöstönsä sekä kaikki ennakkoluulonsa ja ehtonsa.

Ihmiset eivät voi koskaan käsittää sisäistä Kristusta ihmisen sydämessä; ihmisjoukot palvovat vain Kristus-patsasta, ja siinä kaikki.

Kun puhutaan ihmisjoukoille, kun julistetaan vallankumouksellisen Kristuksen, punaisen Kristuksen, kapinallisen Kristuksen karua realismia, saa välittömästi seuraavia määreitä: jumalanpilkkaaja, harhaoppinen, paha, häpäisijä, pyhäinhäväisijä jne.

Sellaisia ovat ihmisjoukot, aina tiedottomia; aina nukkuvia. Nyt ymmärrämme, miksi Golgatalla ristiinnaulittu Kristus huudahtaa kaikin sielun voimin: Isäni, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät!

Kristus itsessään ollessaan yksi, näyttää monelta; siksi on sanottu, että hän on täydellinen moninkertainen ykseys. Sille, joka tietää, sana antaa voimaa; kukaan ei ole lausunut sitä, kukaan ei lausu sitä, paitsi se, jolla ON SE RUUMILLISTUNUT.

Sen ruumiillistaminen on olennaista monikkoisen Minän edistyneessä työssä.

Täydellisyyden herra työskentelee meissä, kun pyrimme tietoisesti työskentelemään itsemme parissa.

On kauhistuttavan tuskallista työtä, jota Sisäisen Kristuksen on tehtävä omassa psyykissämme.

Totisesti, Sisäisen Mestarimme on elettävä koko ristintie aivan oman sielumme syvyyksissä.

On kirjoitettu: “Rukoile Jumalaa ja anna vasaralla”. On myös kirjoitettu: “Auta itseäsi, niin minä autan sinua”.

Jumalallisen Äidin Kundalinin anominen on olennaista, kun on kyse ei-toivottujen psyykkisten aggregaattien hajottamisesta, mutta Sisäinen Kristus minuutemme syvimmissä taustoissa toimii viisaasti niiden omien vastuiden mukaisesti, jotka hän heittää harteilleen.