Itsensä Tarkkailu

Itsensä syvällinen itsetarkkailu on käytännöllinen keino saavuttaa radikaali muutos.

Tietäminen ja tarkkailu ovat eri asioita. Monet sekoittavat itsensä tarkkailun tietämiseen. Tiedämme, että istumme tuolilla huoneessa, mutta tämä ei tarkoita, että tarkkailisimme tuolia.

Tiedämme, että tiettynä hetkenä olemme negatiivisessa tilassa, ehkä jonkin ongelman kanssa tai olemme huolissamme jostakin asiasta tai olemme levottomia tai epävarmoja jne., mutta tämä ei tarkoita, että tarkkailisimme sitä.

Tunnetko vastenmielisyyttä jotakuta kohtaan? Etkö pidä jostakin henkilöstä? Miksi? Sanot, että tunnet kyseisen henkilön… Ole hyvä!, Tarkkaile häntä, tietäminen ei ole koskaan tarkkailua; älä sekoita tietämistä tarkkailuun…

Itsensä tarkkailu, joka on sataprosenttisen aktiivista, on keino muuttaa itseään, kun taas tietäminen, joka on passiivista, ei ole.

Varmasti tietäminen ei ole huomionosoitus. Huomion suuntaaminen sisäänpäin, siihen, mitä sisällämme tapahtuu, on positiivista ja aktiivista…

Esimerkiksi henkilön, jota kohtaan tuntee vastenmielisyyttä vain siksi, että siltä tuntuu ja usein ilman mitään syytä, huomaa mielessä kasaantuvan ajatusten paljouden, äänten joukon, jotka puhuvat ja huutavat epäjärjestyksessä sisällämme, mitä ne sanovat, epämiellyttävät tunteet, jotka nousevat sisällämme, epämiellyttävän maun, jonka kaikki tämä jättää psyykeemme, jne., jne., jne.

On selvää, että tällaisessa tilassa ymmärrämme myös, että kohtelemme sisäisesti hyvin huonosti henkilöä, jota kohtaan tunnemme vastenmielisyyttä.

Mutta kaiken tämän näkemiseksi tarvitaan kiistatta huomiota, joka on suunnattu tarkoituksella sisäänpäin; ei passiivista huomiota.

Dynaaminen huomio tulee todella tarkkailevan puolen puolelta, kun taas ajatukset ja tunteet kuuluvat tarkkailtavaan puoleen.

Kaikki tämä saa meidät ymmärtämään, että tietäminen on jotain täysin passiivista ja mekaanista, mikä on selvässä ristiriidassa itsensä tarkkailun kanssa, joka on tietoinen teko.

Emme halua tällä sanoa, ettei olisi olemassa mekaanista itsensä tarkkailua, mutta tällaisella tarkkailulla ei ole mitään tekemistä psykologisen itsetarkkailun kanssa, johon viittaamme.

Ajattelu ja tarkkailu ovat myös hyvin erilaisia. Kuka tahansa voi nauttia ylellisyydestä ajatella itsestään niin paljon kuin haluaa, mutta tämä ei tarkoita, että hän todella tarkkailisi itseään.

Meidän on nähtävä eri “Minät” toiminnassa, löydettävä ne psyykeestämme, ymmärrettävä, että jokaisen niistä sisällä on prosenttiosuus omasta tietoisuudestamme, kaduttava niiden luomista, jne.

Silloin huudahdamme: “Mitä tämä Minä tekee?” “Mitä se sanoo?” “Mitä se haluaa?” “Miksi se piinaa minua himollaan?”, “Vihallaan?” jne., jne., jne.

Silloin näemme sisällämme koko sen ajatusten, tunteiden, halujen, intohimojen, yksityisten komedioiden, henkilökohtaisten draamojen, kehittyneiden valheiden, puheiden, tekosyiden, sairasmielisyyksien, nautintopetien, himokuvien junan, jne., jne., jne.

Monesti ennen nukahtamista, juuri valvetilan ja unen välisessä siirtymävaiheessa tunnemme mielessämme eri ääniä, jotka puhuvat keskenään, ne ovat eri Minät, joiden on tuolloin katkaistava kaikki yhteys orgaanisen koneemme eri keskuksiin voidakseen sitten upota molekyylimaailmaan, “Viidenteen ulottuvuuteen”.