Psykologinen Kapinallisuus

Ei ole pahitteeksi muistuttaa lukijoitamme, että sisällämme on matemaattinen piste… Epäilemättä sellaista pistettä ei koskaan löydy menneisyydestä, eikä tulevaisuudesta…

Joka haluaa löytää tuon salaperäisen pisteen, hänen on etsittävä sitä tästä ja nyt, itsestään, juuri tällä hetkellä, ei sekuntiakaan eteenpäin, eikä sekuntiakaan taaksepäin… Pyhän Ristin kaksi sauvaa, pysty- ja vaakasuora, kohtaavat tässä pisteessä…

Olemme siis hetkestä hetkeen kahden tien edessä: vaakasuoran ja pystysuoran… On ilmeistä, että vaakasuora on hyvin “siirappimainen”, sitä kulkevat “Ville ja koko kansa”, “Virtanen ja kaikki uudet”, “Herra Heinonen ja koko maailma”…

On selvää, että pystysuora on erilainen; se on älykkäiden kapinallisten tie, vallankumouksellisten… Kun muistaa itsensä, kun tekee työtä itsensä kanssa, kun ei samastu kaikkiin elämän ongelmiin ja suruihin, kulkee tosiasiallisesti pystysuoraa polkua…

Toki negatiivisten tunteiden poistaminen ei ole koskaan helppo tehtävä; kaiken samastumisen menettäminen omaan elämäntapaan; kaikenlaisiin ongelmiin, liiketoimiin, velkoihin, maksumääräyksiin, asuntolainoihin, puhelimeen, veteen, sähköön jne., jne., jne. Työttömät, ne, jotka jostain syystä ovat menettäneet työpaikkansa, kärsivät ilmeisesti rahapulasta, ja oman tapauksen unohtaminen, siitä murehtiminen tai siihen samastuminen on todella kauhean vaikeaa.

Ne, jotka kärsivät, jotka itkevät, ne, jotka ovat joutuneet jonkin petoksen, huonon maksun elämässä, kiittämättömyyden, panettelun tai jonkin petoksen uhreiksi, unohtavat todella itsensä, todellisen sisimmän olemuksensa, samastuvat täysin moraaliseen tragediaansa…

Itsensä kanssa työskentely on pystysuoran tien perusominaisuus. Kukaan ei voisi kulkea suuren kapinan polkua, jos ei koskaan työskentelisi itsensä kanssa… Työ, johon viittaamme, on psykologista; se käsittelee tiettyä muutosta nykyhetkessä, jossa olemme. Meidän on opittava elämään hetkestä hetkeen…

Esimerkiksi henkilö, joka on epätoivoinen jonkin tunne-, talous- tai poliittisen ongelman vuoksi, on ilmeisesti unohtanut itsensä… Jos tällainen henkilö pysähtyy hetkeksi, tarkkailee tilannetta ja yrittää muistaa itsensä ja pyrkii sitten ymmärtämään asenteensa merkityksen… Jos hän pohtii hieman, jos hän ajattelee, että kaikki menee ohi; että elämä on harhaa, katoavaista ja että kuolema pelkistää tuhkaksi kaikki maailman turhuudet…

Jos hän ymmärtää, että hänen ongelmansa pohjimmiltaan ei ole muuta kuin “olkituli”, harhaliekki, joka pian sammuu, hän näkee yllätyksekseen, että kaikki on muuttunut… Mekaanisten reaktioiden muuttaminen on mahdollista loogisen vastakkainasettelun ja olemuksen syvällisen itsetutkiskelun avulla…

On selvää, että ihmiset reagoivat mekaanisesti elämän erilaisiin olosuhteisiin… Voi raukkoja!, He päätyvät aina uhreiksi. Kun joku heitä imartelee, he hymyilevät; kun heitä nöyryytetään, he kärsivät. He loukkaavat, jos heitä loukataan; he satuttavat, jos heitä satutetaan; he eivät ole koskaan vapaita; heidän lähimmäisillään on valta viedä heidät ilosta suruun, toivosta epätoivoon.

Jokainen näistä ihmisistä, jotka kulkevat vaakasuoraa tietä, on kuin soitin, jossa jokainen heidän lähimmäisistään soittaa mitä haluaa… Joka oppii muuttamaan mekaanisia suhteita, menee tosiasiallisesti “pystysuoralle tielle”. Tämä merkitsee perusmuutosta “olemisen tasossa”, “psykologisen kapinan” poikkeuksellista tulosta.